Koulut ovat päättyneet. Opettajat ja lapset ja nuoret ovat päässeet kesäloman viettoon. Lukuvuosi on takana. Jokaisella omanlaisensa. Osaaminen ja sen hankkiminen on tulevaisuutta, joka päivä.

Osaaminen tarkoittaa meille kaikille lukutaitoa, elämän ja ympäristön ymmärtämistä, laskemisen taitoa ja jokapäiväisen elämän haasteista selviämistä. Nuori on elämän alussa, me vanhemmat olemme jo harjoitelleet, joskus paremmin ja joskus vähän huonommin.

Lukutaidon, luonnontieteellisten aineiden ja matematiikan osalta Pisa-tutkimus osoittaa huolestuttavaa suuntaa. Vuodesta 2006 olemme tulleet alas, voisi sanoa, kuin lehmän häntä. Opetus- ja kulttuuriministeriön aineiston mukaan tilanne on huolestuttava.

Takana on 20 vuoden ajalta jatkunut osaamisen lasku. Nuorilla on menetetty yli vuoden oppiminen (OPM; Lehikoinen). Tätä ei ole covid 19 tilanne parantanut. Sosioekonomiset erot ovat kasvaneet, sukupuolten tasoero on kehittynyt ja maahanmuuttajien takamatka on suuri. Syyt eivät ole yksiselitteisiä ja ennustaminen tulevaan on vaikeaa. Suunta pitää kääntää, vaikeaa se on ja syitä on arvioitava.

Toisen asteen koulutus toteutui nuorille 1970 ja 1980-luvuilla. Tilanne vakiintui. Osaamistaso ei kuitenkaan ole noussut. Oppivelvollisuuden uudistus on pitkällä tähtäimellä mahdollisuus, osaamistason kohottamiseksi. Siihen on uskottava. Perusasteen varaan ei ole syytä jäädä. Ja kuitenkin osa nuorista (5–10 %) jää perusasteelle. Syrjäytyminen kasvaa ja osaamistaso ei ole riittävä. Elämä kapeutuu.

Ikäluokat pienevät ja aikuiskoulutus on uusi mahdollisuus.  Vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen aloitti    67 000 henkilöä, joilla oli jo vähintään toisen asteen koulutus. Tulevaisuudessa yhä enemmän on alanvaihtajia, uusien ammattien hakijoita. Koulutukseen hakeutuvat ne, joilla on jo joku tutkinto. Eriarvoisuus kasvaa. Maailma muuttuu. Koulutuksen on muututtava. Osaamisen muutostarve on todellinen. Mitä voidaan tehdä? Ei minulla ole selkää vastausta, ajatuksia vain ja huolen aiheita.

Korkeasti koulutetuilla on sama ongelma. Osaamistaso on vakaa, mutta eläkkeelle siirtyminen on todellista. Tulevaisuus vaatii uudenlaista osaamista ja siitä olemme jääneet jälkeen. Työmarkkinoilla on pula osaajista, mutta emme pysty tällä hetkellä vastaamaan osaamistarpeeseen. Suomessa on korkea osaamisvaje. Se on totta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti kovan tavoitteen, osaamistaso tulee nostaa vuoteen 2030 mennessä siten, että 25–34 vuotiaista puolet ovat korkeasti koulutettuja. Tavoite jää saavuttamatta. Tämä on siis vain välitavoite, eduskunta on väläyttänyt, että vuoteen 2040 mennessä 70 % nuorista tulisi olla korkeasti koulutettuja. Kova tavoite, kun tällä hetkellä ollaan 44,7 % (2020). Olemme jäljessä tavoitteesta myös kansainvälisesti.

Suomi on hyvä koulutusmaa, meillä on ilmainen koulutus, hyvät tuet. Onko maahanmuutto mahdollisuus?

Vaikuttaako maailmantilanne tulohalukkuuteen? Tarvitsemme ennen kaikkea osaavaa maahanmuuttoa. Kuitenkin koulutusperusteisen maahanmuuton haaste on kielikysymys, kustannukset ja myös koulutuksen jälkeisen elämän mahdollisuudet. Hyödyntääkö työmarkkinat riittävästi koulutettuja maahanmuuttajia? En tiedä.

Totta on se, että koulutustason nousu on päässyt pysähtymään, kautta linjan. Uudelleenkäynnistäminen on vaativaa ja tarvitaan nopeita toimia. Ja silti vaikutukset kestävät. Kansainväliselle huipulle pitäisi päästä, mutta pääsemmekö? Vaatii paljon toimia tulevaisuuteen, menevätkö muut maat liian kovaa?

Heinola on investoinut oppimistiloihin, oppimisympäristöihin. Se ei yksin riitä. Tarvitaan toimenpiteitä osaamistason nostamiseen, opetushenkilöstön osaamisen turvaamiseen ja uudenlaisiin ratkaisuihin.

Viisasten kivi on käännettävä. Kesän jälkeen on hyvä palata näitä asioita edistämään.

Pirjo Riikonen, kaupunginvaltuutettu ja oppimisen intoilija